Miksi tanssin? Ja miksi sillä on väliä?

TANSSIN KOSKA TANSSIN

Olisiko tuo vastaus, jos kysyisin, miksi pyörähtelet lavalla, hikoilet kursseilla ja palaat aina uudelleen musiikin ja liikkeen äärelle. Entä jos kysyisin uudestaan: miksi aikuisten oikeasti? Mitä etsit, kun lähdet tanssimaan toisen kanssa, joskus jopa monta kertaa viikossa?
 
Olen tanssinopettaja, jolla on yksi tavoite: tarjota liikuttavan hyvää opetusta.
 
Minulle se tarkoittaa sitä, että tanssi saa liikkua kehon lisäksi myös mielessä ja tunteissa. Että tunnilla saa nauraa, oivaltaa, kohdata – ja kyllä, myös kehittyä. Mutta ennen kaikkea: tuntea, että juuri tässä on hyvä olla.
 
Näihin kysymyksiin päätin etsiä vastauksia opinnäytetyössäni. Ja mitä enemmän kaivoin, sitä selvemmäksi vastaus kävi: paritanssi ei ole vain harrastus, se on ihmisyys pienoiskoossa.
 
Tanssi ei ole vain askelkuvioita – se on tunne, kohtaaminen ja identiteetti.

Meillä on taipumus selittää tanssia teknisin termein: kuviot, vienti, seuraaminen, linjat, rytmi… listaa voisi jatkaa vielä pidemmällekin. Mutta kun kysyin yli tuhannelta suomalaiselta paritanssijalta, mikä heitä motivoi, sain hyvin toiseen suuntaan menevät vastaukset.
 
Tärkeimmiksi motiiveiksi nousivat:

• Tanssin nautinto.
• Mielialan kohottaminen.
• Hauskanpito.
• Musiikki.
• Rentoutuminen.

 
Siis hetken ilo, tunne siitä, että tämä on minun juttuni. Yhteys toiseen ihmiseen, kuuluminen johonkin. Eikä tämä koske vain ”seurapiiritanssijoita”, vaan aivan tavallisia suomalaisia kaiken ikäisiä ja kaiken tasoisista taustoista.
 
Opetammeko me tanssia vääristä syistä? 

Tämä oli se hetki, jolloin katsoin opettajan peiliin. Olinko itse joskus kuvitellut, että ihmiset tulevat tunneille lähinnä kehittymään, oppimaan, suorittamaan? Totta kai he haluavat oppia, mutta useimmiten he haluavat myös nauttia, fiilistellä, kohdata, antautua ja hengittää hetken vapaammin.
 
Ja silti liian usein opetuksessa korostuu tekniikka, korjaukset, suoritus. Mihin jäi se hyväksyvä tanssisyli, jonka niin moni nosti esiin motiivina? Mihin jäi fiilis, että riittää kun on paikalla?
 
Onko meillä, opettajilla ja järjestäjillä, rohkeutta kohdata se tosiasia, että oppilas ei ehkä tullut kehittymään, vaan selviytymään? Tanssi ei ole pakoa arjesta – se on keino jaksaa arkea.
 
Paritanssi tarvitsee päivityksen; sekä tunnetta että taitoa 

En tarkoita, että meidän pitäisi hylätä tekniikka. Päinvastoin.
 
Hyvä tanssitekniikka ei ole tanssin vihollinen, vaan sen mahdollistaja. Se tekee liikkumisesta sujuvaa, turvallista ja ilmaisullista. Se tekee sinusta paremman tanssin mahdollistajan parillesi – roolista riippumatta. Se auttaa tanssijoita ymmärtämään, mistä paritanssissa on oikeastaan kyse. Se antaa keinot musiikin käytölle tai hienovaraiselle tulkinnalle. Se auttaa kohtaamaan toisen ihmisen kehon kautta, mahdollistaen sanattoman viestinnän parin välillä. Tekniikka tekee jokaisesta tanssilajista omansa, säilyttäen lajin omaisen tavan liikkua.
 
Mutta jos tekniikka nousee kaiken muun yläpuolelle, unohtuu helposti, miksi alun perin lähdettiin tanssimaan. Me emme rakastu täydelliseen painonsiirtoon (paitsi joskus), me rakastumme hetkeen, tunnelmaan, yhteyteen. Ja vasta sen jälkeen me haluamme ehkä oppia lisää.
 
Opettajana näen tekniikan välineenä – en päämääränä. Hyvä opetustilanne ei ainoastaan siirrä tietoa, vaan tunnistaa, missä vaiheessa kukin oppilas on. Ammattitaitoinen pedagogi näkee mikä oppilasta tällä hetkellä liikuttaa; sekä sisäisesti että ulkoisesti.
 
Kyse ei ole joko–tai-ajattelusta. Vaan sekä–että.
 
Tanssi voi olla samanaikaisesti teknistä ja tunteikasta, tavoitteellista ja vapaata, kurinalaista ja hauskaa, kokeilevaa ja mahdollistavaa. Meidän tehtävänämme on rakentaa tila, jossa nämä puolet voivat kohdata ja jossa tanssija saa kasvaa omalla tavallaan.
 
Lopuksi

Opettajana haluan kohdata ihmiset kokonaisina – ei pelkkinä oppilaina, vaan tanssijoina, jotka hakevat jotain merkityksellistä. Olkoon se sitten tekniikkaa, tunnetta, taitoa tai yhteyttä.
 
Tämä opetus tiivistyy omassa opetussloganissani: liikuttavan hyvää opetusta. (Kiitos Anssin!)
 
Siksi teen tätä. Ja siksi uskon, että tanssilla on enemmän annettavaa kuin me aina muistammekaan.
 
-Arto
 
Voit käydä lukemassa koko opinnäytetyöni osoitteesta:
urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202504308356